Ympäristö Fellinterrierin jalostumiselle, oli ainutlaatuinen. Olosuhteet olivat hyvin rankat ja luonnonvalinta muokkasi rotua ennemmän kuin ihmisen kunnianhimoinen jalostaminen. Vain parhaat koirat selvisivät jalostukseen. Monet Fellin terrierien kasvattajista oli alkuperältään lammaspaimenia. Lampaita tappavat ketut uhkasivat elinkeinoa, joten paimenista tuli asiantuntijoita kettujen metsästyksessä. Ketut pohjoisessa olivat huomattavasti isompia kuin etelässä ja ne eivät monesti suostuneet karkottumaan koiran edellä ulos. Maasto-olosuhteet eivät myöskään aina mahdollistaneet ketun kaivamista ulos. Koirien piti selvitä todella haasteellisessa ympäristössä ja sama sitkeys oli nähtävissä paikallisissa ihmisissä.

​​

Fellinterrireri nimitys tulee tietyntyyppisistä terriereistä, joilla oli sama käyttötarkoitus pohjois Englannin ja Scottlannin rajapinnassa. Nimitys tulee Fell hills alueesta. Fellit olivat metsänvartijoiden ajueessa toimivia terriereitä, joiden tehtävä oli karkoittaa tai tappaa ajokoirien maanalle ajamat ketut.​ Fellin esi-isät joutuivat sopeutumaan elämään laumassa, muiden eläinten ja koirien kanssa. Se oli niiden olemassaolon edellytys. Älykkyyden sanotaan näkyvän ulkonäössä, koska pohjoisilla terriereillä on pää korvien välistä eteläisiä serkkuja leveämpi.

​​

Metsästyskulttuuri Englannissa on luonut ainutlaatuisen pohjan usealle eri metsästyskoira rodulle. Erityisesti Englannin kettukoiran verta virtaa useassa eri ajokoirarodussa. Ajokoirilla metsästäminen on Englannissa ja Ranskassa, hyvin poikkeavaa verrattuna esimerkiksi kotoiseen ajokoiralla metsästämiseen. Suuret ajokoira laumat, hevoset ja koloista esiin pakottavat koirat liittyivät tähän seremonialliseen metsästystapaan tiiviisti. Monet pohjoisen metsästäjät pitivät tälläistä tapaa  metsästää enemmän sosiaalisena tapahtumana, kuin metsästyksenä.

​

Etelässä käytettiin pehmeämpiä terrejä, kuten Jack russeleita ja  kettuterriereitä. Pohjoisessa terrierit oli luotu tuhoeläinten hävittämiseen, ei niinkään urheilumetsästykseen. Terrierit olivat sitkeämpiä ja kovempi luontoisia. Sama kuvaus pätee myös metsästäjiin, jotka jalkaisin liikkuivat ankarassa maastossa ja ilmastossa. Pohjoisen metsästäjät syntyivät tarpeesta turvata alueen elinkeinoa.

​

Englannin metsästyskoirien kehitykseen on myös vaikuttanut etuoikeutettujen rinnalla tapahtunut salametsästys. Se loi täysin uudentyyppisiä rotuja, joiden tehtävä oli kaikessa hiljaisuudessa itsenäisesti suoriutua metsästyksestä isäntänsä kanssa. Rotujen väliset risteytykset ja täydellisiin käyttöominaisuuksiin pyrkiminen oli puhdasrotuisuutta tärkeämpää.

​​

Tietämättään kasvattaja J.Bowman on ollut mukana luomassa bordereille perustan, mistä rotu on saanut alkunsa. Borderi tyyppinen fellin terrieri kehittyi kaikessa hiljaisuudessa ja loi perustan kolmelle eri rodulle: Borderterrieri, Patterdalen terrieri ja Lakelandin terrieri.

​​

Teollistumisen myötä jäi enemmän aikaa metsästämiselle. Sen ajan ihmisillä jäi enemmän aikaa myös perehtyä koirien jalostamiseen. Työominaisuudet eivät olleet enään niin sidottuina ja voitiin keskittyä turhamaisiin ominaisuuksiin kuten kauneuteen. Kilpailu kauneudesta alkoi Englannissa 1920-luvulla ja varsinkin etelässä, se alkoi vaikuttaa voimakkaasti käyttöominaisuuksien katoamiseen. Ulkonäkö ja yhtenäisyys alkoi pakottaa englantilaisia rotuja omiin muotteihinsa. Fellien rinnalla etelässä kehittyivät "valkoiset" terrierit, joiden työkykyyn on aina pohjoisessa suhtauduttu epäilevästi. Etelässä värillinen terrieri oli ei toivuttu ja pohjoisessa karsastettiin valkoisia. Lakelandin terrieri oli pohjoisen oma kettuterrieri, joka nopeiten pilattiin kauneus kilpailujen vuoksi. Edelleen niistä löytyi tulisuutta, jopa liiaksi. Niin sanotut pedigree lakelandi​t alkoivat olla liian epäsosiaalisia ja isoja fellin metsästäjien ajueisiin.

​

Fellien mahtavat ominaisuudet olivat arkipäiväinen itsestään selvyys pohjoisen metsästäjille. Koira oli ruokottoman näköinen ja "huonon värinen", mutta hoiti työnsä loppuun asti. Kauneus koirassa oli sen toiminnallisuudessa.

​

Kauneus, yhdenmukainen ulkonäkö ja puhdasrotuisuus. KC (Englannin kennel Club) pakotti terriereitä tiukempien raamien sisään. Fellit olivat puhtaasti metsästysterrieriereitä, eikä sen jalostumiseen vaikuttanut tiukat raamit. Se oli monipuolinen terrierin maatiaismuoto, älykäs, kiihkeä ja sopeutuvainen vallitseviin olosuhteisiin. Kaikki sen ominaisuudet turkista ruumiin rakenteeseen, oli syntynyt osittain luonnon valinnalla. Metsästäjät keskittyivät olennaiseen, mikä liittyi käyttöominaisuuksiin ja se edellytti myös sopeutumista ajueeseen.

​​

Osa rajaseudun metsästäjistä oli mielissään, että borderin esi-isät fellit pysyivät tämän määrätietoisen jalostamisen ulkopuolella. Sitä kasvatettiin edelleen rajaseudulla maatiaisrotuna. Metsästyksellisesti katsottuna fellien taso parani entisestään. Niitä käyttäneet metsästäjät, olivat ylpeitä terriereistään. Niitä ei ollut "pilattu" ulkonäöllisesti ja voitiin keskittyä ainoastaan käyttöominaisuuksien kehittämiseen. Bowmanin terrierierien sitkeys, koko ja tervejärkisyys painoivat useamman metsästäjän vaakakupissa enemmän. Toiminallisuuden ympärille syntyi mahtavia fell linjoja.

​​

KC oli kuitenkin ottamassa vahvaa jalansijaa koirien jalostamisessa. Fellien mahtava luonne ei jäänyt täysin huomiotta ja saivat oman ihailija joukkonsa. Ensimmäinen rotunsa "virallinen" edustaja borderterrieri rekisteröitiin 1920-luvulla. Tämä oli iso järkytys usealle rajaseudun metsästäjälle. Näistä merkittävin oli metsänvartija Joe Bowman. Bowman kasvatti aikaisemmin tätä rotutyyppiä, mutta virallistaminen oli miehelle liikaa. Bowman ryhtyi viemään rotua toiseen suuntaan, peläten rodun käyttöominaisuuksien katoavan virallistamisen myötä. Bowman ryhtyi jalostamaan puhtaasti luolakäyttöön olevaa terrieriä, näin otettiin ensimmäiset askeleet kohti Patterdalen terrierierin syntymistä. Bowmanin tavoitteena luultavasti ei ollut "uusi" ahtaasti jalostettu rotu, vaan käyttöominaisuuksiin perustuva jalostaminen. Buck / Breya ja lopulta Nuttalin perhe veivät Patterdalen terrieriä ulkonäöllisesti samaan suuntaan. 

​​

Bowmanin huoli oli varmasti aiheellinen. Rotutyyppi kuitenkin kasvoi yhdenmukaisemmaksi, niistä joita Bowman oli aikaisemmin kasvattanut. Historia toistaa itseään usean rodun kohdalla Metsästäjät luovat uutta muotoa tiukalla linjaamisella ja risteyttämällä olemassa olevaa rotua, tiettyjä ominaisuuksia tavoitellen. Käyttöominaisuuksien ohella myös erityminen ulkonäöllisesti alkuperäisestä rodusta on "puhdas rotuisille" tärkeää. Se tarkoittaa  hyvin pientä joukkoa koiria, joista rakennettaan uusi rotu. Näin esimerkiksi luotiin saksanmetsästysterrieri.

​​

Patterdalen terrierit jalostuivat hiukan väljemmin ja pitkään hyvin tiiviisti Bowmanin alkuperäisten linjojen kanssa. Näistä linjoista mm. Brian Nuttalin isä, suoraan tai välillisesti kehitti rotua omaan suuntaansa. HUOM. nykyisen kaltainen sileä turkkinen Patterdalen terrieriä, ei ollut olemassa ennen 1950-lukua. Patterdalen terrieri oli vielä 1920-30 luvulla riistanvärinen, ruskea tai musta-ruskea. Turkin laatu oli poikkeuksetta POHJAVILLALLINEN ja KARKEA. Patterdalen terrieriä nimitettiin tuolloin myös Lakelandin terrieriksi ja ulkonäkö, oli jotain borderterrierin ja lakelandin terrierin väliltä. Siinä missä borderia jalostettiin pienikokoisina luolakoirina, pattereita oli monen kokoisia. Se on kuitenkin varmaa, etteivät pehmeät koirat päässeet jalostukseen.

​​

Borderit edelleen kiikkuivat näiden kahden maailman välimaastossa KC:n rekisterissä ja metsästäjien paperittomina koirina. Naisväki arvosti arvokkaasti käyttäytyviä koiria ja pikku hiljaa borderit löysivät paikkansa talosta ja näyttelykehistä.

​​

Ruokoton ulkonäkö, sopeutuvainen luonne saattoivat pelastaa rodun ominaisuuksien säilymisen pitkälle tulevaisuuteen. Ne jyrkät valinnat, jotka ohjasivat usean rodun kehitystä jäivät suuressa mittakaavassa tekemättä. Borderi on pysynyt yllättävän sitkeänä metsästyskoirana ja muutaman sukupolven tarkoilla valinnoilla on kaivettavissa hyvin tiukkoja metsästyskoiria. Se muistuttaa käyttöominaisuuksilta Patterdalen terrieriä, miksiköhän. 

​​

JALOSTUMINEN SUOMESSA

​​

Suomeen borderit tulivat naisväen mukana ja saavuttivat käyttöpuolella nopeasti tuloksia. Pikku hiljaa on metsästäjissä löytynyt avarakatseisuutta sitkeälle rodulle, joka käyttää päätään metsällä. Käyttöasteeseen nähden rodussa on yllättävän potentiaalisia koiria, jotka pärjäävät Suomen kaltaisissa oloissa.

​​

Suomalainen metsästäjä on tiukka koiran jalostaja ja terriereistä borderi ei ole Suomessa suosittu. Borderterrierit ovat hyvin marginaalinen rotu täällä. Ruotsissa ja Tsekkeissä tilanne on toisin ja borderia käytetään maanalaisen metsästyksen ohella ajueessa villisialla ja muulla riistalla. Terrierin ajo ominaisuuksia tai ajue käyttäytymistä ei arvosteta Suomessa. Toisaalta borderille on luotu aivan väärä alkuperä ja ei ymmärretä, miten tehokkaita hyvin linjatut borderit ovat metsästyksessä.

​​

Terrierien jalostamisessa on monesti keskitetty valikoimaan vain tiukimmat yksilöt. Pitkässä juoksussa se saattaa rasittaa rotua merkittävästi. Mikäli lähtökohtana on jo alkujaankin tiukkaan käyttölinjattu rotu. Kiihkeys ja kiihtyminen on monelle luolakoira rodulle hyvin tyypillistä ja haitallista. Käyttöominaisuuksista puhuttaessa karkoittava ei kuulu sanavalikoimaan.  Tähän on syynä tutkien kehittyminen ja koiran parempi paikantaminen. Koiran tulee pysäyttää riista. Riista tilanne saattaa olla niin kiihkeä, että vieraalla isännällä tai omalla ei ole asiaa tilanteeseen. Borderterrieri ei sovi näihin raameihin ja sitä ei tarvitse jalostaa siihen suuntaan. Olisi itseasiassa hyvin epäkunnioittavaa jalostaa kilpailun takia borderia siihen suuntaan. Fellin miesten tapa jalostaa koiria pitkällä aikajänteellä, pärjää varmasti missä tahansa kokeilla mitattavassa lajissa, mutta ei anna sijaa heikkohermoisille tappelupukareille. On hyvä, että meillä on käyttöominaisuuksiltaan eroavia terriereitä joista jokainen voi valita omaan käyttöön sopivimman.

​​

Borderit on aina tunnettu ns. "slow enter" koirina, verrattuna muihin terreihin. Tämä tarkoittaa, että borderit ei ole niin kiihdyksissä ja miettivät monesti hetken ennen kuin sukeltavat maanalle. Hyvä borderi kehittyy kokoajan ja osasta tulee, jopa liian kovia ja yltiö sitkeitä isona. Älykkyys antaa koiralle oman leimansa, mikä näkyy taidossa käsitellä riistaa.

​​

Ihmisen valinnat on rodusta riippumatta ne asiat, joilla rotu jalostuu kohti tavoitetta. Borderi ei aikaisemmin jalostunut tällä tavoin. Borderi on nähtävä kokonaisuutena. Borderissa yhdistyy riistavietti, sitkeys, älykkyys ja sosiaalisuus. Osa on kovempia kuin toiset, mutta näihin ominaisuuksiin tähtääminen ylläpitää rodun käyttökelpoisuutta pitkässä juoksussa. Sitkeää työmaalla pysyvää karkoittavaa koiraa, ei tarvitse sulkea pois jalostuksesta.

​

Borderi on periaatteessa pehmeä koira, joka toimii laumavetoisesti. Riistavietti tekee koirasta sitkeän ja kestävän. Rodussa tulee säilyttää ns. älykäs pehmeys. Se ei haasta itseään isompia koiria tappeluun ja luovuttaa riistan isännälleen mukisematta, samoin isännän metsästys kaverille. Riistaviettisenä se piinaa mäyrää itsepintaisuuteen saakka, mutta laskee juuri irti kun mäyrä on saamassa yliotteen. Se pitää paikkansa ja ennen kaikkea mäyrän paikallaan. Tässä vaiheessa itsensä rikkova terrieri on hyödytön metsästystyökalu.

​

Moni metsästäjä tuskastuu, jos koira ei toimi ihmisen ajattelemalla tavalla. Rikkinäinen koira ja riistan karkaaminen ulottumattomiin, on yhtä huono vaihtoehto kuin sitkeyden puutteesta pinnalle noussut koira. Sitkeä koira, joka ei hylkää riistaa useaan tuntiin on pitkässä juoksussa tuloksekkain koira. Pahat pesät vaativat älliä ja kestävää tapaa työstää riistaa. Aina välillä on hyvä, että koira pysäyttää riistan haukkuun.

​​

Moni terrin jalostaja ei uskalla ottaa riskiä käyttämällä "pehmeää" koiraa jalostukseen. Terriereissä pehmeys ja kovuus ei aina ole täysin oikein ymmärretty. Miksi kova koira mölyää ja puree kaikkea lähellä olevaa. Se kyllä menee luolaan ja tekee työnsä tai kuolee sitä yrittäessä. Kuulen monesti mainittavat kovan riistainnon tähän syyksi, voi olla. Itseäni se ei kuitenkaan miellytä. Itse tykkään koirasta, joka menee tilanteeseen hiljaa ja hiukan tunnustelle arvio vastustajansa ennen kuin ottaa siitä yliotteen. Se on riistavietin tuomaa määrätietoisuutta ja kovuus kasvaa tilanteen vaatimalle tasolle.

​​

Valmiiksi täyttä ämpäriä on hankala täyttää vedellä. Hyvä borderi on puoliksi tyhjä ämpäri, joka täyttyy elämän varrella eteen tulevista asioista. Borderin tulisi kyetä oppimaan aikaisemmista metsästyskokemuksista. Monesti näkee kuinka mielissään koira on saadessaan luovuttaa riistan isännälleen. Koira kehittyy laumavetoisesti tehokkaammaksi ja kovemmaksi, mitä enemmän sillä metsästetään.

​

Koira jalostuu käyttötarkoituksen mukaan, sitä on borderterrierin pehmeys. Tästä syystä "alku borderit" pystyivät sopeutumaan maatilalla vallitseviin olosuhteisiin ja siitä huolimatta osallistumaan metsästykseen. Se palveli munoin isäntäänsä hyvin ja palvelee vieläkin tänäkin päivänä. Painoarvoa sanalle palvelee. On onni, että edelleen on rodunomaisia koiria metsästyskäytössä ja tavallisessa arjessa. On kuitenkin hassua huomata miten "väärillä" valinnoilla tätäkin rotua viedään lähemmäksi muita terrejä. Seura borderit remmirähjäävät vastaantuleville koirille ja kunnianhimoiset metsästysborderit rikkovat itsensä, ennen kuin kausi kunnolla edes alkaa. Borderi on aina ollut jotain siltä väliltä.

​

Borderin jalostamisen rodunomaisena ei pitäisi olla vaikeaa, kun ymmärtää borderin olemuksen. Jokainen metsästävä borderi on rodun rikkaus ja se pitää yllä rodunomaisuutta. Ilman näitä, jotain korvaamatonta saatetaan ajanoloon menettää.